• Aiheet: Eurooppatiedotus 23.12.2009 Jätä viesti

    Mitä Kööpenhaminan ilmastokokouksessa tapahtui?

    Ilmastonmuutoksen vastainen kamppailu on ollut viime aikoina uutisotsikoissa, sillä maailman valtiot kokoontuivat joulukuussa Kööpenhaminaan YK:n ilmastokokoukseen päättämään uudesta ilmastosopimuksesta. Kokouksen tavoitteena oli saada maat sopuun kasvihuonekaasujen päästövähennyksistä ja pysäyttää näin maapallon ilmaston lämpeneminen. Valtioiden johtajien lisäksi Kööpenhaminassa oli paikalla kymmeniä tuhansia ilmastonmuutoksesta huolestuneita kansalaisaktivisteja. Kokouksen tulokset jäivät laihoiksi.

    KSL-radio haastatteli ilmastokokousta seuranneita asiantuntijoita ja aktivisteja ja selvitti, mitä Kööpenhaminassa oikein tapahtui?

    Haastattelut: Olli Sydänmaa
    Kysymykset: Minttu Sillanpää ja Karoliina Öystilä

    Haastattelut on tehty KSL-radioon osana Kansan Sivistystyön liiton ja Vasemmistonuorten yhteistä hanketta, johon on saatu Ulkoasiainministeriön avustusta kansalaisjärjestöjen Eurooppa-tiedotukseen.

    Haastattelut muodostavat kokonaisuuden, mutta voit kuunnella niitä myös yksitellen:

    1. Suomen hallituksen ilmastopoliittinen asiantuntija, kansanedustaja Oras Tynkkynen

    Kesto: 12’21″

    Haastattelupäivä: 18.12.2009

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

    2. Vasemmistoliiton poliittinen sihteeri ja Suomen Attacin puheenjohtaja Jussi Saramo

    Kesto: 18’55″

    Haastattelupäivä: 21.12.2009

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

    3. Vasemmistonuorten KÖP15-ilmastokampanjan koordinaattori Minna Sumelius

    Kesto: 12’08″

    Haastattelupäivä: 22.12.2009

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

    4. Vasemmistonuorten II varapuheenjohtaja Milla Pyykkönen

    Kesto: 8’06″

    Haastattelupäivä: 18.12.2009

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

    5. Suomen luonnonsuojeluliiton ydinvoimakampanjavastaava Janne Björklund

    Kesto: 11’27″

    Haastattelupäivä: 23.12.2009

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

    6. Luonto-Liiton pääsihteeri Leo Stranius

    Kesto: 9’09″

    Haastattelupäivä: 21.12.2009

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

  • Ohjelmaa mielenterveydestä ja tietoa Majakka ry:n toiminnasta sekä miksei myös kaikesta muustakin ihmiselämään liittyvistä asioista. Torstaisin kello 15.

    Majakka Ry on Suomen vanhimpia mielenterveysyhdistyksiä ja perustettu vuonna 1971. Yhdistys toimii Haagassa osoitteessa Teuvo Pakkalantie 1. Tervetuloa!

    UUSIN LÄHETYS:

    9.12.2010

    Levyraati, levyjä arvioimassa Tapsa ja Sami. Muista myös Tapsan vetämä levyraati Majakassa keskiviikkoisin kello 14!

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

    //

    2.12.2010

    Prinsessa-elokuva ja hieroja Toivo

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

    //

    Roska Päivässä- liike

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

    ///

    Syksyn neljäs lähetys:

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

    //////

    Tässä monipuolisessa ohjelmassa esiintyy muunmuassa Selki, Sami, Lasse, Lauri ja Jussi. Aiheet yllätyksiä!

    Syksyn kolmas lähetys

    Syksyn toinen lähetys:  Levyraati! Levyraadissa “jukkavirtasena” toimii Jussi ja raadissa musiikkia arvioimassa Majakka ry:n toiminnanjohtaja Anne, työntekijä ja Majakan jokapaikanhöylä Kimi sekä johtokunnan jäsen ja pelikerhon vetäjä Tapsa.

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

    Syksyn ensimmäinen lähetys: Peli- ja keilauskerho. Pelikerho perjantaisin kello 13 alkaen ja keilaus tiistaisin ruusulankadun keilahallissa 14.30-15.30.

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

    Vanhoja jaksoja:

    Ensimmäinen lähetys, Majakan esittelyjakso

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

    Toinen lähetys, Tarja Tallqvist.  Tarja Tallqvist on kansanedustaja ja Majakan kummi, joka kertoo tässä lähetyksessä elämänsä vaikeista hetkistä ja miten on niistä selvinnyt.

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

    Kolmas lähetys. Liikunta! Majakan ultraliikunnallinen ja mukava Silja kertoo liikunnasta omassa elämässään ja kannustaa muitakin liikkumaan.

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

    Neljäs lähetys, shakki. Ohjelmassa jaetaan shakkitietoutta viihdyttävään tyyliin ja käydään Majakan shakkiturnauksessa.

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

    Viides lähetys, kaksi Majakan jäsentä Anne ja Mervi kertovat elämästään. Aiheena muun muassa äänien kuuleminen.

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

     

     

    muurattu tampere_1 TESTI

     

  • Aiheet: Nossa lingua 07.12.2009 5 viestiä

    Olá amigos!

    No dia 21 de Janeiro de 2010 estreou aqui na rádio KSL de Helsinki, na frequência de 100,3 mz, o programa NOSSA LÍNGUA.

    Toda quinta-feira às 16:30h (horário da Finlândia) você pode escutar  um programa de rádio totalmente em português. Com uma programacão que fala a sua língua, o NOSSA LÍNGUA, visa trazer temas e conversas que interessem o público que fala português.

    Você pode trazer sua contribuicão deixando sugestões ou recados que serão levados em conta no programa. A sua participacão é importante para nós e para todos os ouvintes. O NOSSA LÍNGUA pode ser acompanhado ao vivo pelo rádio ou pelo link do site da KSL.

    LOCUTORAS

    EVELYSE EEROLA

    rb.moc.oohaynull@aloree_esyleve

    FINLÂNDIA PARA BRASILEIROS

    www.evevirtual.page.tl -

    SILVIA CUNHA MUTANEN

    moc.liamtohnull@nenatumaivlis

     

    CRISTINA RIJSKAMP

    www.cristinarijskamp.com

    if.teni.ppnull@pmaksjiratsoc.anitsirc


    Facebook

    2011 /PRIMEIRO SEMESTRE

    1. Primeiro programa do ano. Dicas para o ano novo.

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

    2010/SEGUNDO SEMESTRE

    13. Programa especial de Natal.

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

    12. Adaptacão na Finlândia e depressão.

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

    11. Síndrome do estrangeiro.

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

    10. O divórcio- parteII (a parte legal) – A lei para casamentos de finlandeses com estrangeiros.

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.


    9. Um cantinho, um violão! – Selecão das músicas mais pedidas nos barzinhos brasileiros.

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

    8. Programa sobre o divórcio na Finlândia.

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

    7. Eleicões presidenciais – segundo turno. Quem são os candidatos? Quais as chances e como o brasileiro pensa em votar?

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.


    6. Entrevista com as novas participantes da equipe do programa: Silvia Mutanen e Selene Gama.

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

    5. Trabalho na Finlândia e a entrevista da brasileira Michelle Kaarakainen, designer de bôlos, confeitos e salgados.

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

    4. Questionamentos do site “Finlândia para brasileiros”.

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

    3. Especial Caetano Veloso.

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

    2. Entrevista com o secretário de infraestrutura de Campinas Osmar Costa.

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

    1. Voltando das férias.

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

    PROGRAMAS 2010

    1. Neste primeiro programa vamos falar um pouco sobre a língua finladesa.

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

    2. O programa entrevista o tradutor juramentado Toni Eerola e fala sobre os cursos de finlandês.

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

    3. Lapônia terra do Papai Noel e o mercado de trabalho na Finlândia.

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

    4.  “Mercado de trabalho para estrangeiros na Finlândia” – procura de emprego, cv, entrevista, etc.. E entrevista com o DJ Sami Mannerheimo (Magic Sam) do Clube Brasil.

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

    5. O programa fala sobre as relacões no trabalho entre estrangeiros e finlandeses. Cristina Rijskamp fala do curso de finlandês do governo e sobre a prova para adquirir a cidadania.

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

    6. O Carnaval em Helsinki e no mundo que fala português. O concurso Minha Arte na Avenida e a possibilidade de participar de um bloco no próximo carnaval.

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

    7. O programa felicita as mulheres pelo seu dia internaciol (8.03) e comenta sobre as mulheres na Finlândia. Cristina da dicas de como fazer ou trocar sua carteira de motorista. 

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

    8. O programa conta a história de Helinä Rautavaara, jornalista finlandesa que viajou pelo mundo todo, estudou as religiões afro-brasileiras e conheceu Jorge Amado.

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

    9. O programa entrevista Katri Hirvonen-Nurmi que trabalha no Museu Helinä Rautavaara e que a conheceu pessoalmente.

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

    10. Quem são os refugiados de língua portuguêsa? O programa comenta sobre o racismo e sobre o que está acontecendo em Angola.

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

    11. Hoje o assunto é a páscoa finlandesa. O país é cristão, de cultura luterana, mas ainda guarda as velhas tradicões nórdicas.

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

    12. O programa entrevista o brasileiro Edson Cardoso do Rio de Janeiro que mora em Helsinki, é galerista e organiza um projeto social no Brasil.

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

    13. Falamos sobre traducão oficial, qual o procedimento correto, papéis de casamento e revalidacão do diploma pelo Ministério da Educacão da Finlândia.

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

    14. O Nossa Língua analisa a sociedade finlandesa do ponto de vista da liberdade no visual.

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

    15. O programa hoje com uma hora vai falar sobre o vappu e a chegada da primavera na Finlandia.

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

    16. Programa sobre música brasileira.

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

    17. O programa fala sobre a colônia finlandesa de Penedo, no interior do RJ e dá uma dica importante de como trabalhar a sua espiritualidade e suas energias nos dias de hoje.

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

    18. Continuamos nossa conversa sobre Penedo.

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

    19. O programa fala do festival Maailma Kylässä e apresenta o novo CD do cantor pernambucano Clayton Santana.

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

    20. Finândia é nota dez em educacão. Como o país produziu o sistema mais eficiente do mundo? Artigo da brasileira Carmen Norán.

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

    21. O programa fala da festa de São João finlandesa (juhannus), do dia da bandeira e do início da copa do mundo.

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

    22.Último programa antes das férias de verão! 

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

  • Mikä maailmaa liikuttaa on ohjelma jossa liikutaan päivän lööpeistä sielujen syvyyksiin. Ohjelmaa toimittavat Pilke Lehto-Kaven, Jari Jakonen Jukka Sjöstedt. Ohjelmat nauhoitetaan eri ravintoloissa Helsingissä. Eetteriaikamme on torstaisin klo 16:00-16:30 ja taajuutemme on se 100,3 MHz.

    Keskustele ohjelmasta täällä. Lataa ohjelmia mp3 soittimeesi täältä.

    48. Gosplan-numerologian lahko (Kuusela/Sjöstedt/Jakonen) 30.12.2010

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

    47. Yhdistystoiminta (Kuusela/Sjöstedt/Jakonen) 13.12.2010

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

    46. Afrikan uudet metsästyslaitumet (Sjöstedt/Jakonen) 7.12.2010

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

    45. Veljeskunnat ja pilliinpuhaltajat (Kuusela/Sjöstedt/Jakonen) 30.11.2010

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

    44. Einsteinin bumerangi (Sjöstedt/Jakonen) 24.11.2010

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

    43. Tyhjästä kynäilty raha (Kuusela/Sjöstedt/Jakonen) 9.11.2010

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

    42. Demarien voittoisan sököringin jälkikrapula (Kuusela/Sjöstedt/Jakonen) 9.11.2010

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

    41. Kirkon käyttöasteen optimointi (Kuusela/Sjöstedt/Jakonen) 26.10.2010

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

    40. Velat valtion maksettavaksi (Sjöstedt/Jakonen) 19.10.2010

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

    39. Vaahteramäen Eemelin kieli (Kuusela/Sjöstedt/Jakonen) 12.10.2010

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

    38. Koljatti: Surkeaa mölinää kaupunginteatterissa (Kuusela/Sjöstedt/Jakonen) 5.10.2010

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

    37. Yletön leimakirveellä hutkiminen (Kuusela/Sjöstedt/Jakonen) 28.9.2010

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

    36. Pisakoulun sulkeisjärjestys (Kuusela/Sjöstedt/Jakonen) 21.9.2010

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

    35. Veikko Salovaara ja Eero Huovinen (Kuusela/Sjöstedt/Jakonen) 14.9.2010

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

    34. Kummisetä ja rahapelit (Kuusela/Sjöstedt/Jakonen) 7.9.2010

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

    33. Kokoomus ja hurraajat (Kuusela/Sjöstedt/Jakonen) 31.8.2010

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

    32. Kalkyloitu kiima (Lehto-Kaven/Sjöstedt/Jakonen) 18.8.2010

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

    31. MBA-kasvatusopin hedelmät (Lehto-Kaven/Sjöstedt/Jakonen) 10.8.2010

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

    30. Kiinalaiset terveyspallot (Lehto-Kaven/Sjöstedt/Jakonen) 3.8.2010

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

    29. Metsänpoimintataloudesta perheunelmien vientimyyntiin (Sjöstedt/Jakonen) 15.6.2010

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

    28. Teologia ja Proletarisoituminen (Lehto-Kaven/Sjöstedt/Jakonen) 8.6.2010

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

    27. Min. Katainen: sairaus sairastuttaa! (Lehto-Kaven/Sjöstedt/Jakonen) 1.6.2010

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

    26. Kuka näyttää kaapin paikan!? (Sjöstedt/Jakonen) 25.5.2010

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

    25. Karkaa keskittäjien leiristä! (Sjöstedt/Jakonen) 18.5.2010

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

    Se olis Koskelan periaate. Kun miehet nousi autoon, niin ei se niitä ruvennut komentamaan että mee sinä sinne ja sinä tonne, vaan että ne sen autoon sovittautumisen kyllä keskenään järjestää ja sopii – ei siinä tarttettu ulkopuolista komentelua!

    24. Tavarataivaan tuulenpuuskat (Sjöstedt/Jakonen) 11.5.2010

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

    23. Kreikka fuskaa – Suomi ei! (Lehto-Kaven/Sjöstedt/Jakonen) 4.5.2010

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

    22. Talousmetafysiikkaa ja katupoikien lauluja (Lehto-Kaven/Sjöstedt/Jakonen) 27.4.2010

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

    Nyt elinkeinoissa ei oikeestaan ole oikein mitään kunnon kenraalien hommia. Ei ole pätemisen tarpeen paikkoja. Ei ole kenraalien paikkoja, jolloin pitää keksiä uusia. Pitää keksiä uudet kuviot. Uuskuviohan on se että otetaan itelle helvetinmoiset tulot. Sehän on just tätä optio- ja bonuskultuuria.

    21. Asuntojen pakkomyynti (Sjöstedt/Jakonen) 20.4.2010

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

    20. Amerikan ja Suomen Tee Juhlat (Sjöstedt/Jakonen) 13.4.2010

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

    19. Auta armias!: PisaSuomi muita auttamassa… (Lehto-Kaven/Sjöstedt/Jakonen) 6.4.2010

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

    Kuten eläinlajeja kuolee, niin samalla tavoin tapetaan ihmiskulttuureita sukupuuttoon. Tilalle tulee tämmönen Hollywoodin viihdykkeitä ja mcdonaldsin hampurilaisia pureskeleva tyyppi, meikäläisen tapanen surkimus, joka ei osaa yhtään mitään, ei osaa edes tonne s*****a pilkille, ei edes sais kalaa ylös!

    18. Uskon varassa (Lehto-Kaven/Sjöstedt/Jakonen) 30.3.2010

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

    Viinanen valehtelee, että ulkomaiset lainahanat oli kiinni. Se minkä takia devalvaatiota tarvittiin oli se, että kotimaiset vientipuunjalostajat olivat jättäneet valuuttatulonsa punnissa Lontooseen ja pidätelläkseen niitä siellä, jotta niistä saisi 30% enemmän Suomen devalvoituja markkoja. Ne kansainväliset pääomapiirit oli siis Suomessa. Aivan pöyristyttävän kapeilla erikoisintresseillä ajettiin firmat nurin ja ihmiset työttömäksi ja asunnottomiksi.

    17. Yli-Rahavallan tila ja hentoharteinen muonamiehensä Tri Kukoistus. (Lehto-Kaven/Sjöstedt/Jakonen) 23.3.2010

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

    Olis se ny kiva kun kaikki hymyilis ja tois ruusuja vaimollensa – kertois miksei tuoda, niin moni vois tunnistaa siitä itsensä. Että mistä tää johtuu, että meillä on väärät pönäkät pomoina murhaamassa näitä organisaatioita palvelu-pyrkimyksistään. Kertos että minkä tähden nää rääkkäyksen ja juurimisen ja litistämisen systeemit oikein myllää. Eikä vaan sitä millä tavalla kukoistettas. Näihin löytyy ihan selvät syyt ja juuret. Ne on ihan käsitettävissä.

    16. Jättipotti Finanssiruhtinaalle – media noudatti Paulsonin pelisuunnitelmaa mainiosti! (Lehto-Kaven/Sjöstedt/Jakonen) 17.3.2010

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

    Soros ja Paulson olivat antaneet finanssiylhäisölle vainun ja koko MBA -ylimystö läksi määkien laiduntamaan Kreikan korkokasvusta. Soros ja Paulson möivät nyt halvalla ostamiaan vakuutuksia, CDS:iä kovaan hintaan ja pajatso kilisi heidän kuppeihinsa. Tämä on hedge-strategiaa. Maaliskuun puolivälissä 2010 tiedetään kaappauksen onnistuneen miljardimittaisesti.

    15. Perustetaanko ‘Pelastakaa edes Suomi ry’, Jutta Urpilainen? (Lehto-Kaven/Sjöstedt/Jakonen) 9.3.2010

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

    …aina voi hyötyä enemmän: tulla rikkaamaks ja rikkaamaks, kuvitella ett me tullaan rikkaamiks, mitä enempi, hienompi ja viimeisin laite on joka alalta, joita jo pelkässä kotitalouden alueen tavaravarustelussa riittää…

    14. Joulupukki tuo kilteille sunnuntain (Lehto-Kaven/Sjöstedt/Jakonen) 2.3.2010

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

    Se dynaaminen porukka on toisenoloinen. Ne ei s*****a harrasta nypläystä! Eläin tyytyy annettuun, sunnuntai elämään. Kun ei tässä saadakaan uutta finanssisäätelyjärjestelmää tehtyä näihin finansseihin, niin oikeastaan semmosta vesitettyä yritystä ei kannattaskaan tehdä.

    13. Baila Baila – Islanti uppos! (Lehto-Kaven/Sjöstedt/Jakonen) 24.2.2010

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

    Nää Hedge kaverithan kokoontu Reykjavikiin pitämään bailut, että tää pannaan nyt nurin. Islanti ajettiin Atlantin valtamereen, jotta kellumaan jäisivät Amer, Elisa ja Saunalahti. Islannissahan ei edes syötäs paitsi sitä kalaa, mitä rannalta sais kalastettua, ellei olis YK-rahoitusta.

    12. Rääväpää Sarkozy pieksee rahamiehiä (Sjöstedt/Jakonen) 16.2.2010

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

    Ilman valtiomahtien hätiin tuloa, turvaksi ja suojaholviksi, pankkielinkeinot olisivat luhistuneet. Rahaglobalisaatio päästettiin irti kulutusmässäilyn takia. Tuotimme olot ja tilanteen jossa rahavallat päättävät asiamme; ja työväki ei juuri mistään enää. Yrittäjäpersoonan sijaan astui keinottelija. Kirjanpito oli pielessä. Yläkierteisesti isonevat omaisuushinnat vain lisäsivät rahan dumppaamista seuraavaa omaisuuskauppaa varten. Systeemi jolla asiaintiloja kuvataan oli kaiken kaikkiaan harhainen. Se oli väärennös. Meidän on jätettävä asiantuntijat ja asioiden määrittelyekspertit sivuun. Meidän on otettava asiat itsellemme, täysvaltaisina omien asioidemme ymmärtäjinä.

    11. Tiliristikko (Lehto-Kaven/Sjöstedt/Jakonen) 9.2.2010

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

    Olin ekan kerran viime kesänä kuuntelemassa Seurasaaren Karunan kirkossa kamarikuoromusiikkia. Oliko neljä naista ja neljä miestä komeissa puvuissa ja hieno kesäilta. Ne laulo suomalaisen kansanlaulan, jossa nainen kaipas sulhoaan: kyllä siinä oli voimaa – vieläkin vavisuttaa. Siinä jotkut rouvat puhu vaan telkkarikauppojen vaiheista. Se oli se tärkein asia, vaikka siinä olin niin rajua se laulamisen meininki. Yleisö oli siis brutalisoitunut niin, että puhuivat televisiokaupoista. Meitähän on brutaalilla ja vulgaarilla talousopilla yritetty kaventaa siihen viimeisen rivin eli riman alituksen touhuun.

    10. Messeniuksen lounaspuheet (Lehto-Kaven/Sjöstedt/Jakonen) 2.2.2010

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

    Tässä luonnontieteessä tehdään sellainen helpotus tähän hommaan, että siinä katotaan se meren aaltoilu, kuinka korkeelle se vesi nousee, mitataan se ilmiö ja se on sillä hanskassa kun on mitattu ja julkaistu. Siihen ei siis liity mitään muuta – siihen ei liity meren kohinaa. Eikä siihen liity se että olet siellä jonkun kanssa. Siihen liittyy vaan se, että se nousee noin korkeelle: 13m24cm! Voidaan mittarilla mitata. Voidaan väittää, että se on tässä, elikä valehdellaan.

    9. Kehään käynti… (Sjöstedt/Jakonen) 26.1.2010

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

    Peli? Raha? Eritasoliittymä? YTV? Ruoholahti-Kruununhaka moottorikatu? Maku? Toisen pelko? Kauneus? Rumuus? DocPoint? Minna Canth musikaali? Ritva Holmberg? Ilpo Tiihonen? Jorma Panula? Suomen kamaran maisema? Yksilö? Työllistymisseteli? Obama? Fasadien kiillottajat? Ystävyys? Mahtailun ammattilaiset panssareissaan? – Kehällä.

    8. Miten valita? (Lehto-Kaven/Sjöstedt/Jakonen) 19.1.2010

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

    7. Mihin meitä koulutetaan? – Salvador Dali, Ilkka Hanski ja Juha Varto (Lehto-Kaven/Sjöstedt/Jakonen) 12.1.2010

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

    6. Miten presidentin olisi pitänyt sanoa uudenvuoden puheessaan? (Lehto-Kaven/Sjöstedt/Jakonen) 4.1.2010

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

    5. Onko uudenvuoden puheiden perusta murrettu? (Lehto-Kaven/Sjöstedt/Jakonen) 29.12.2009

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

    4. Valvontakomissio valvoi, kuka valvoo nyt? (Sjöstedt/Jakonen) 21.12.2009

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

    3. Elokuvissa Tarja Halosen kanssa (Sjöstedt/Jakonen) 8.12.2009

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

    2. Joulun henkeä etsimässä (Lehto-Kaven/Sjöstedt/Jakonen) 15.12.2009

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

    1. Finanssit ja rahan liikkeet (Sjöstedt/Jakonen) 15.10.2009

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

  • Yaliyopo “Mitä meillä on nyt” on swahilinkielinen radio-ohjelma lauantaisin klo. 13-14, taajuudella 100,3mhz(Suur-Helsinki).

    Kerromme kuumimpia uutisia viikon ajalta Itä-Afrikasta. Ohjelmassamme vierailee joka kuukausi mielenkiintoisia haastateltavia, kuten urheilijoita, muusikoita, poliitikoita, kehitysyhteistyöjärjestöjen edustajia sekä arjen sankareita. Musiikkissa kuulet muun muassa soukousta, rumbaa, afrobeatia, bongo flavaa, reggaeta sekä myös traditionaalista itä-afrikkalaista musiikkia. Käymme tutustumassa ja informoimme Itä-Afrikkaan liittyvistä tapahtumista Suomessa.

     

    Yaliyopo ni redio inayokutangazia kwa lugha ya kiswahili. Kila jumamosi kuanzia saa saba mchana mpaka saa nane kamili katika masafa ya 1oo.3mhz Helsinki, Finland.

    Tunajadili na kuelezea habari motomoto za wiki kutoka Afrika ya mashariki. Tunawahoji watu mbalimblai wenye habari na hisia toufauti, kuhusu maisha, michezo, siasa, sanaa, muziki n.k. Tunatilia mkazo kuhusu matukio yaliyopo sasa. Tunawatumbuiza kwa miziki ya kale, ya sasa na ya kijadi kama soukous, bongo flava, ngoma za jadi n.k. Vile vile tunapitia mambo na habari zinazotokea Finland kuhusu Afrika ya mashariki na wazungumzao kiswahili.

     

    Yaliyopo is a radioprogram in swahili on saturdays from 1pm up to 2pm on frequency 100,3mhz(greater Helsinki).

    We inform about the latest news in East-Africa. We have monthly interesting visitors like athletes, musicians, politicians, development workers and everyday life people who have a story to tell. We play music like soukous, rhumba, afrobeat, bongo flava, reggae and traditional East-African music in our program. We visit in happenings relating to East-Africa and inform about upcoming ones.

     

    Juontajinamme toimii kaksikko Jakline Mluge-Autio ja Moshi Mnyanga-Kontinen. Jakline valmistui vuonna 2008 journalistiksi Royal College of Tanzania:sta, jonka jälkeen hän toimi radiojuontajana Morogoron alueella kuuluvassa Radio Okoassa, Tansaniassa.

    Watangazaji wetu ni Jakline Mluge-Autio na Moshi Mnyanga-Kontinen. Jakline ni muhitimu katika chuo cha uandisha wa habari na utangazaji katika chuo cha Royal College of Tanzania. Pia alikuwa anafanya kazi katika Radio Okoa Morogoro.

    Jakline Mluge-Autio and Moshi Mnyanga-Kontinen are the hosts of our program. Jakline has graduated in year 2008 from Royal College of Tanzania as a journalist. After graduating she was working as presenter in Radio Okoa in Morogoro, Tanzania.

    Musiikista vastaa  Dj Anga. Stereoista pauhaa muun muassa soukousta, rumbaa, afrobeatia, bongo flavaa, reggaeta sekä myös traditionaalista itä-afrikkalaista musiikkia.

    Pia fundi mitambo ni dj Anga. Tunapiga muziki mbalimbali kama soukous, rumba, afrobeat, bongo flava, reggae na miziki ya kiutamaduni toka Afrika.

    The person responsible for music is Dj Anga. He´s playing for example soukous, rhumba, afrobeat, bongo flava, reggae and traditional East-African music.

    01. 14.2012 Siku ya Uhuru Tanzania miaka 50 part 3

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

    This week we will hear the last part of the independence party of Tanzania in Puotilan-Matinkylän Työväentalo in Helsinki. Late evening was full of ecxitement. Karibu kusikiliza!

    And Happy New Year!

     11. 17.12.2011 Siku ya Uhuru Tanzania miaka 50 part 2

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

    This week we will really get to the feeling of the independence party of Tanzania in Puotilan-Matinkylän Työväentalo in Helsinki. There are plenty of interviews to come and some of them will be heard in later programs. In this weeks program we interview for example music producer/dj Miikka Mwamba, doctor Tapio Pitkänen, Simon Kitururu, Noel Alex Makumuli and many others. Enjoy!

    10. 10.12.2011 Siku ya Uhuru Tanzania miaka 50/Itsenäinen Tanzania 50-vuotta

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

    This week Yaliyopo celebrates the 50-year-old Tanzania. There was a wonderful celebration yesterday at Puotilan-Matinkylän Työväentalo in Helsinki. Next week we will hear some interviews from the celebration and get to feel the vibe a little bit. Hongera sana Tanzania yetu!

    9. 26.11.2011 Hamna noma/No problem

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

    8. 12.11.2011 Parental Control/Vanhempien vastuu lastenkasvatuksessa

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

    7. 05.11.2011 Maisha yetu/Meidän elämää

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

    6. 01.10.2011 Sticky situations in life/ Hankalia tilanteita

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

    5. 24.9.2011 Winter Is Coming/Talvi tekee tuloaan

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

    4. 3.9.2011 Racism in everyday life/Rasismi arkipäivässä

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

    3. 27.8.2011 Miziki mchanganyiko/Different music

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

    2. 20.8.2011 Social Media and individual

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

    Tämän lauantain Yaliyopo käsittelee sosiaalista mediaa ja ihmisen yksityisyyttä.

    The theme of this saturdays program is social media, individuality and privacy.

    1. 6.8.2011 Paluu kesätauolta/Kurudi kutoka mapumzikoni

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

    Syksyn ensimmäisessä Yaliyopossa kantavana teemana on ystävyys.

    The first program of the season is dealing about friendship.

    19. 18.6.2011 Andrew Ashimba na Samuli “Teho” Majamäki

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

    18. 11.6.2011 Jua Kali Sana/Kuuma Aurinko

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

    17. 4.6.2011 Professor Mark Mwandosya

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

    16. 21.5.2011 Usongo wa Mawazo/Thinker

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

    15. 14.5.2011 Siku ya Furaha

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

    14. 7.5.2011 Siku ya Mama

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

    13. 16.4.2011 Taarab Time

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

    12. 9.4.2011 Old is Gold

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

    11. 2.4.2011 Kili Awards

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

    10. 26.3.2011 Haba Haba

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

    9. 12.3.2011 Yaliyojili/Current issues 

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

    8. 5.3.2011 Sauti ya Bongo Flava

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

    7. 26.2.2011 Nyimbo zetu

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

    6. 19.2.2011 Mtukwao Media

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

    5. 5.2.2011 Wikiendi njema/Onnistunut viikonloppu

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

    4. 29.1.2011 Wasani wetu/Meidän laulajat

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

    3.22.1.2011 Mambo ya Pwani/Rannikon asiat

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

    2. 15.1.2011 Happy Birthday Yaliyopo

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

    1. 8.1.2011 Maisha yetu/Meidän elämää

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

     


    15. 18.12.2010 Dr. Remmy Ongala 1947-2010

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

    14. 11.12.2010 Siku ya Uhuru Tanzania/Tansanian itsenäisyyspäivä 

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

    13. 04.12.2010 Nyimbo ya zamani/Kultaiset klassikot 

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

    12. 27.11.2010 Jumapili Bongo Flava Freshi/Bongo Flava lauantai

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

    11. 20.11.2010 Sounds of Bagamoyo

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

    10. 13.11.2010 Tansanian vaalit 2010/Uchaguzi Tanzania 2010

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

    9. 30.10.2010 Siku ya Nane Nane/Nane Nane päivä

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

    8. 23.10.2010 Greenbelt Polytechnic College, Sehemu ya pili/Greenbelt Polytechnic College, Osa 2

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

    7. 16.10.2010 Greenbelt Polytechnic College

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

    6. 09.10.2010 Kikuwa 

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

    5. 02.10.2010 Mtu ni Watu, Sehemu ya pili/Tansanian kulttuuriviikko, Osa 2

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

    4. 25.09.2010 Mtu ni Watu/Tansanian kulttuuriviikko

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

    3. 18.09.2010 Kazi za mikono/Käden työtä

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

    2. 11.09.2010 Mambo ya Ras Mizizi/Ras Mizizin kertomaa

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

    1. 04.09.2010 Tupo hewani/Paluu tauolta

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

     

    24. 19.06.2010 Satu 2/Hadithi 2

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

    23. 12.06.2010 Satu/Hadithi

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

    22. 05.06.2010 Jambo!

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

    21. 29.05.2010 Matka/Safari

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

     

    20. 22.05.2010 Mambo bado/Ei Vielä

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

     

    19. 15.05.2010 Hakuna Matatizo

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

     

    18. 08.05.2010 Aurinkoinen lauantaipäivä/Jua la jumamosi

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

     

    17. 01.05.2010 Vappu/Mei Mosi

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

     

    16. 24.04.2010 Tarinoita musiikin takana/Maelezo kuhusu wanamuziki

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

     

    15. 17.04.2010 Uutisia Tansaniasta/Habari toka Tanzania

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

     

    14. 10.04.2010 Liikenne/Ajari barabarani

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

    12. 27.03.2010 Yksityinen ja julkinen elämä/Maisha binafsi

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

     

    11. 20.03.2010 Uutisia/Habari na makala

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

     

    10. 13.03.2010 Uskollisuus parisuhteessa/Uaminifu

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

     

    9. 06.03.2010 Raskaus opiskeluaikana/Mimba kipindi cha masomo

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

     

    8. 27.02.2010 HIV/Ukimwi

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

     

    7. 20.02.2010 Katulapset/Watoto wa mitaani

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

     

    6. 13.02.2010 Parisuhdevinkkejä/Mahusiano

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

     

    5. 06.02.2010 Avioero/Kuachana

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

     

    4. 30.01.2010 Naisten oikeudet/Heshima ya mwanamke

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

     

    3. 23.01.2010 Vieraita kylässä/Tunamgeni

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

     

    2. 16.01.2010 Avajaisohjelma/Mwanzo wa kipindi

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

     

    1. Maistiainen/Karibuni kusikiliza

    HUOM! Tätä äänileikettä: Adobe Flash Player (versio 9 tai uudempi) tarvitaa tämä äänitteen kuunteluun. Lataa uusin versio täältä. Selaimessa tarvitaan myös JavaScript käytössä.

    Yaliyopo Swahili Radio on nyt myös facebookissa/

    Pia unaweza kutoa maoni yako kwenye Yaliyopo Swahili Radio facebook:

    Facebook